maanantai 18. elokuuta 2008

punaiset kaunokit

Löytyihän maisemapellosta punaisia ruiskaunokkeja! Etsiä kyllä sai. Tässä riemua teillekin.


sunnuntai 17. elokuuta 2008

rajajoki

Keravanjoki kulkee Helsingin ja Vantaan rajana lähes tiedekeskus Heurekasta Tapaninkyläntielle, jossa Vantaanjoki jatkaa rajaamista. Kävelin rantapolkuja pitkin perjantaina Helsinginpitäjän kirkonkylään. Se on Vantaalla, mutta nämä kuvat viimeistä lukuunottamatta ovat Helsingin puolelta. Ja kuvissa näkyvät talot taas vantaalaisia.






kaupunkien välissä

Keravanjoen yli vievät sillat yhdistävät Helsingin ja Vantaan.


lauantai 16. elokuuta 2008

sunnuntai 10. elokuuta 2008

ruiskaunokit

Kävin kameran kanssa ihailemassa Vantaan maisemapeltoa. Peltosaunioita taisi olla enemmän kuin kehäkukkaa, joka oli nupulla, ja ruiskaunokkia. En osannut ottaa "maisemallista" yleiskuvaa, mutta tässä kaunottaria. Pitäisi ehtiä käydä ihailemassa punaisiakin, kun aukeavat. Olivat vasta tuloillaan:

lauantai 2. elokuuta 2008

joutsenperhe 2





joutsenperhe 1

Telluska pyyteli muinoin joutsenkuvan kommentteihin, että postaisin kuvia joutsenen poikasista, kun ne ovat kuoriutuneet. Töölönlahden joutsenia ei kaislojen vuoksi päässyt rannalta kuvaamaan, mutta Kesärannan tuntumassa, Humallahtea lie, löytyi pari poikasta.

Aurinko räkötti niin, että vanhempien valkoinen meni puhki. Pitänee mennä uudestaan ja opetella eri säätöjä, löytyy niitä joitakin minunkin kamerasta. Nyt oli koko ajan automaatilla.

Postitan silti terveisin Telluskalle.